sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Tuunattu sardiinipasta

Löysin Liemessä -blogista sardiinipastan ohjeen. Koska halusin saada ruoan nopeasti valmiiksi, oikaisin kastikkeen kanssa sieltä missä aita on matalin, eli käytin paseerattua tomaattia. Ne sardiinit, joita meillä sattui olemaan kaapissa, olivat grillattuja ja sitruunalla maustettuja. Siinä sivussa tuli vähän tuunattua kastiketta muutenkin.

Tähän samaan kastikepohjaan voisivat mielestämme sopia myös äyriäiset tai simpukat.

Tuunattu sardiinipasta

loraus oliiviöljyä
1 keltasipuli silputtuna
2 murskattua valkosipulin kynttä
2 pientä mutta tulista kuivattua chiliä
3 anjovisfileetä
1 rasia sardiineja (grillattuja sitruunalla maustettuja)
1 prk (2 dl) paseerattua tomaattia 
3 tl kapriksia 
suolaa, mustapippuria

Kuullota silputtu sipuli ja valkosipuli chilin kanssa oliiviöljyssä isossa pannussa. Lisää joukkoon anjovisfileet ja sardiinit, joita voit muhentaa etukäteen veitsellä tai haarukalla (ota mahdolliset sitruunaviipaleet pois purkista ensin). Lisää paseerattu tomaatti ja tarvittaessa tilkka vettä sekä kaprikset. Keittele kokoon sen aikaa että keität spagetin (noin 10 minuuttia). Mausta suolalla ja mustapippurilla. 

Valuta spagetti ja sekoita se kastikkeeseen. Tarjoa parmesaaniraasteen kanssa.


Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails