lauantai 10. huhtikuuta 2010

Nopea punaviinikastike

Kun Poika oli vajaata kolmekuinen, Päivätär, joka on Pojan tätikummi, otti hänet hoiviinsa ensimmäistä kertaa muutamaksi tunniksi jotta me tuoreet vanhemmat saimme hiukan laatuaikaa. Laitoimme pihvejä sherrysinihomejuustokastikkeella. Siitä lähtien meille on muodostunut jonkinlaiseksi perinteeksi järjestää Poika välillä hoitoon lähtemättä itse kotoa minnekään, ja nauttia pihveistä kahden kesken.

Tällä kertaa kastikkeesta oli syntyä pienimuotoinen kriisi, sillä kerma oli päässyt happanemaan. Vaihdoimme sitten lennossa soosin punaviinikastikkeeseen, ja nälkäisiä kun olimme, halusimme kastikkeen syntyvän nopeasti. Valinta osui tähän Alkon sivuilta löytyneeseen reseptiin.

Nopea punaviinikastike

3 dl lihalientä (lihaliemikuutiosta tai fondista)
1/2 sipuli
1 dl voimakasta punaviiniä
2 rkl sokeria (käytin demerara-sokeria)
hyppysellinen rosmariinia tai timjamia
(1,5 rkl maissijauhoja ja tilkka vettä)
1 rkl soijaa

Valmista lihaliemi. Lisää joukkoon punaviini, silputtu sipuli, sokeri ja rosmariini tai timjami. Keitä noin 20 minuuttia miedolla lämmöllä.

Siivilöi kastike ja kaada se takaisin puhtaaseen kattilaan. Suurusta tarvittaessa maissijauhosuuruksella. Lisää soija ja sekoita.

Karhuherra onnistui pihvien paistossa aivan täydellisesti, ne olivat suorastaan suussasulavia. Eikä kastikekaan ollut yhtään höpömpää. Käytimme lihaliemeen häränhäntä-punaviinifondia (suhteessa 1,5 rkl fondia/3 dl vettä). Käyttämäni sokeri oli demeraraa eli ruskeaa ruokosokeria, sikäli kuin sokerin laadulla oli vaikutusta onnistuneeseen lopputulokseen.

3 kommenttia:

Merituuli kirjoitti...

kahdestaan nautiskelut tulevat joskus NIIN tarpeeseen! tajusin juuri että me emme ole tehneet sitä koskaan kotona lasten jälkeen - siis kaksisteen nautiskelua ruuan ääressä ;)

Kissaemo kirjoitti...

Oi, tuo olisikin sitä parasta laatuaikaa mukavuudenhaluisille ihmisille! Kun vaan saisikin nuo neljä tuupattua jonnekin muutamaksi tunniksi... :-)

Ketturouva kirjoitti...

Merituuli, olemme kyllä joskus saaneet osaksemme hiukan ihmettelyä kun on selvinnyt että järjestämme lapsen hoitoon ihan vain ollaksemme kotona kahden. :)

Kissaemo, meiltä löytyy paikka ainakin yhdelle vaikka yökylään. :)

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails