perjantai 6. helmikuuta 2009

Naudanliharullat

Sunnuntaipäivälliseksi tuunasin Mysi Lahtisen naudanliharullia. Paistovaihetta lukuunottamatta nämä syntyvät nopeasti. Alkuperäisessä reseptissä oli käytetty koskenlaskijajuustoa ja lihaliemen lisäksi nesteenä valkoviiniä. Ei se viini varmaan hukkaan olisi mennyt tässäkään.

Naudanliharullat vuohenjuustotäytteellä (kahdelle)

n. 300 g naudan sisäpaistia (n. 150 g/syöjä)
voita
salottisipuli hienoksi silputtuna
0,5 dl silputtua tuoretta persiljaa
n. 1 rkl silputtua tuoretta timjamia
vuohenjuustoa sormenpaksuisina tikkuina
3 dl lihalientä
suolaa, mustapippuria

kastikkeeseen lisäksi:

loraus kermaa
ruskeaa maizena-suurustetta
mustapippuria, tarvittaessa suolaa

Leikkaa naudanliha melko ohuiksi siivuiksi ja nuiji niitä kevyesti, tai jos käytät valmiiksi leikattuja pihvejä, nuiji niitä tarvittaessa hiukan ohuemmiksi. Laita uuni lämpiämään 180 asteeseen.

Valmista sipuliseos: kuullota salottisipulisilppu pannulla voissa. Sekoita lopuksi sipulisilppuun persilja ja timjami. Levitä sipuliseos pihveille. Rouhi päälle hieman mustapippuria ja hiukan suolaa. Aseta pihville myös noin sormenpaksuisina tikkuina vuohenjuustoa niin että se jää rullatessa rullan keskelle. Rullaa pihvit ja kiinnitä cocktail-tikulla. Ruskista ne pannulla voissa tai voi-öljyseoksessa ja laita uunivuokaan, johon lisäät 3 dl lihalientä (teimme liemen naudanliha-punaviinifondista, jota käytimme 3 desilitraan 1,5 rkl). Pane vuoka uuniin 180 asteeseen ja paista n. 50 min. Kääryleet kannattanee paistamisen aikana välillä kääntää nesteessä (tätä ei tullut tehtyä, mikä johti yläpinnan lievään kuivumiseen).

Laadin rullien oheen kastikkeen yksinkertaisesti paistoliemestä: Ota rullat uunista ja siirrä liemi uunivuuasta kasariin. Pidä rullat lämpimänä kun kiehautat lihaliemen. Lorauta sekaan kermaa, suurusta maizenalla ja tarkista maku, lisää tarvittaessa mustapippuria ja suolaa.

Olen huomannut että jos lihan kanssa syö jonkin hiilihydraattipommin, olo on usein aika ähkyinen. Niinpä rullat saivat kaverikseen höyrytettyjä ruusukaaleja ja hunajoituja sieniä. Herkkusienet oli ostoskoriin lisännyt Poika, joka ei kuitenkaan halunnut edes maistaa niitä. Ilmeisesti Poika oli koko ajan ajatellutkin minua, sillä syödessämme hän tuumasi:"Äiti, sinä pidät sienistä."

2 kommenttia:

Ketturouva kirjoitti...

Näitä rullia syötiin jo viime viikonloppuna, emme siis ole keksineet aikakonetta, vaan teksti oli jäänyt puolivalmiina makaamaan arkistoon.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos näppärän kuuloisesta ohjeesta!! Näitä valmistuu meillä tänään itsenäisyyspäivän kunniaksi :) hyvää IP:tä sinnekkin!!

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails